Ideaaliasiakas

Tässä kirjoituksessa keskitytään niihin kysymyksiin,  jotka auttavat yrittäjää parhaan kohderyhmän tunnistamisessa.

Ketjut vaihdetaan sitten, kun vanhat menee poikki! Kuuletko tällaista asiakkaidesi suusta?

Liiketoimintaa tehdessä saattaa toisinaan unohtua, että asiakkaat ovat ihmisiä ja me ihmiset olemme kaikki erilaisia. Erilaisia ovat myös kaikki tarpeemme. Tarpeemme ovat seurausta jatkuneesta tyytymättömyyden tunteesta, jonka nykytila meille luo. Se, kuinka suurta tyytymättömyyttä rasvaamattomien ketjujen nitinä meille synnyttää, on kytköksissä niihin päätöksiin, joita olemme tehneet polkupyörää hankkiessamme.

Kaikilla ei ole tarvetta ketjujen rasvaukselle. Ei edes silloin, kun se olisi vähintäänkin perusteltua. Toiset taas ovat hyvinkin alttiita investoimaan oman polkupyöränsä suorituskykyyn ja arvoon. Tämä on hyvä pitää mielessä, kun tavoittelet uusia ihmisiä pyöräliikkeesi asiakkaiksi. Tämän oivallettuaan on hyvä kysyä, että kuka olikaan asiakkaani? Ja jos haluan kasvua, niin keitä minun tulisi tavoitella?

Liiketoimintaa kehittääkseen yrittäjän ja hänen tiiminsä täytyy tunnistaa mistä kasvu ja kehitys kannattaa hakea. Vaikka uusasiakashankinta on yksi parhaista tavoista luoda kasvua, se ei kuitenkaan ole ainoa. Muita keinoja kasvulle ovat esimerkiksi asiakkuuden kokonaisarvon parempi hyödyntäminen, verkkokaupan perustaminen ja työntekijäkokemuksen parantaminen.

Mehukkainta kohderyhmää tunnistettaessa vastaus löytyy esittämällä kysymyksiä.. Kysy itseltäsi, millainen on minun ideaali asiakkaani? Onko hän mies vai nainen? Minkä ikäinen hän on? Onko hän uusi asiakas vai vakioasiakas? Ostaako hän pyöränsä ja pyöräilyyn liittyvät asiat meiltä? Asioiko hän verkkokaupassa vai  myymälässä vai molemmissa? Onko hän kilpa-ajaja vai harrastaja, vai kenties työmatkansa polkupyörällä taittava liikemies?

Jos et osaa vastata näihin kysymyksiin, niin et tunne asiakastasi. Jos et tunne asiakastasi, et voi tuottaa hänelle sellaista kokemusta, jolla erotut kilpailijoistasi.

Suomessa markkinat ovat pieniä, mutta niin ovat myös erot keskinkertaisten ja parhaiden välillä. Mihin porukkaan sinä haluat kuulua?

Miltä näyttää tulevaisuuden pyöräkorjaamo?. Katso video täältä.

Kirjoittaja: Mikki Ylevä

Parhaat huoltokokemukset löydät huoltotaskun youtube, twitter, instagram ja facebook-sivuilta.